Rauha, jota ei haluta

Rauha on monille meistä yhtä itsestäänselvyys kuin vesi, jota juomme tai ilma, jota hengitämme mutta Etelä-Sudanin 60-vuotta jatkunut sisällissota on luonut sukupolvia, joille sota on normaali olotila.

Kuvassa Etelä-Sudanin kirkon johtajia retriitissä Ruandassa, jonka aikana he pohtivat omaa roolia Etelä-Sudanin konfliktissa. He mietiskelivät hiljaisuudessa niitä negatiivisia asioita, joita he ovat itse tehneet, jotka aiheuttivat kärsimystä tai pahaa, ja niitä asioita, jotka he olivat jättäneet tekemättä, mitkä aiheuttivat myös kärsimystä ihmisille.

Tätä blogia kirjoittaessani on kulunut kaksi vuorokautta siitä kun Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir vihdoin allekirjoitti rauhansopimuksen, jonka oppositiojohtaja Riek Machar allekirjoitti reilu kaksi viikkoa sitten. Rauhansopimus koskee konfliktia, joka alkoi joulukuussa 2013, jolloin väkivalta ja sotatoimet laajenivat nopeasti koko maahan, koska presidentti Salva Kiir ja silloinen varapresidentti riitautuivat vallanjaosta. Sisällissota sai nopeasti etnistä pohjaa, koska presedentti on Dinka ja silloinen varapresidentti on Nuer.

Joukukuussa 2013 alkaneet konfliktin seurauksena yli 600 000 etelä-sudanilaista on pakolaisena naapurimaissa, Etiopiassa, Ugandassa ja Keniassa. Maan sisäisten pakolaisten määrä on arviolta yli puolitoista miljoonaa. Etelä-Sudanista on vaikea saada tarkkoja tietoja, väkiluku on parhaimmillaankin vain arvio ja monet maan sisäiset pakolaiset eivät ole rekisteröityneet, vaan ovat pakosalla sukulaisten luona.

Minua haasteteltiin eilen YLE:n radio-ohjelmaan ja toimittajan kysymys "Moniko näistä pakolaisista on tulossa Suomeen?" sai minut mietteliääksi. Monen etelä-sudanilaisen "kaukomaat" tarkoittavat lähimaita, sillä suurin osa heistä ei ole koskaan käynyt koulua, arviolta 80% ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Monelle jo käsitys koulusta on vieras ja vanhempien motivointi lasten koulutukseen pitää aloittaa perusteista, joten käsitys pohjoisesta maasta joka tihkuu hunajaa, ei ole etelä-sudanilaisilla mielessä vaan lähin turvallinen pakopaikka sodan kauhuja vastaan.

Suomesta käsin voi olla vaikea luoda kuvaa tästä tilanteesta, jossa sotaa on käyty käytännössä aina, siis vähintään 60-vuotta, koulutustaso äärimmäisen matala ja tunneside kotimaahan voi olla heikko, sillä kaikki eivät nelivuotisen itsenäisyyden jälkeen tiedä asuvansa itsenäisessä Etelä-Sudanissa.

Etelä-Sudan on kaunis maa, vettä on saatavilla ja maaperä monin paikoin sovelias maanviljelyyn. Pohjoisessa on öljyä, joten Etelä-Sudanissa on paljon hyvää ja jos maahan saadaan pysyvä rauha, niin maalla on kaikki edellytykset kehittyä.

Mutta miksi paikallinen uutinen kertoo että tämä on rauha jota ei haluta? Kaikki tapaamani etelä-sudanilaiset kaipaavat rauhaa, odottavat ja toivovat sitä, mutta pelkäävät että rauha ei vieläkään tule. Ulkomaat, ml. naapurimaat, ovat vahvasti panostaneet rauhanprosessiin ja painostaneet presidenttiä allekirjoittamaan rauhan, joten siinä mielessä presidentti on oikeassa että hänelle ei juurikaan annettu muuta mahdollisuutta kuin allekirjoittaa.

Sodasta hyötyvät vain sotaherrat ja kovan linjan poliitikot, mutta tavallinen kansa kärsii tavalla, jota on vaikea uskoa todeksi. Kannattaa lukea ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportti, tosin en suosittele sitä herkille. Rauhaa eivät halua sodasta hyötyvät johtajat ja poliitikot, mutta tavallinen kansa odottaa ja toivoo rauhaa!

Työskentelen Kirkon Ulkomaanavussa sen eteen, että jokainen etelä-sudanilainen voi palata kotiin ja elää sovussa muiden etnisten ryhmien kanssa, jokainen lapsi pääsee kouluun ja saa laadukasta opetusta sekä jokaisella on mahdollisuus toimeentuloon. Tämä on minun unelmani, mutta siihen tarvitaan kehitysyhteistyötä, joten allekirjoita vetoomus kehitysyhteistyön puolesta.

"Ainoa asia mitä tarvitaan pahan voittoon, on että hyvät ihmiset eivät tee mitään."

"Ainoa asia mitä tarvitaan pahan voittoon, on että hyvät ihmiset eivät tee mitään." Edmund Burken sanomaksi väitetty lause kuvaa hyvin nykyistä tilannetta Etelä-Sudanissa. Lueskelin aamulla uutisia ja ainut positiivinen uutinen oli kirkkojen järjestämä rauhankaravaani, jossa pastorit kiertävät eri puolilla maata keskustellen johtajien kanssa ja kannustaen rauhaan. Muut uutiset kertoivat sadasta koleraan kuolleesta Jubassa, kuvernöörin erottamisyrityksistä korruption vuoksi, oppositiojoukkojen hajoamisesta sekä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Etelä-Sudanilaisia koulupoikia kuvattuna Kirkon

Ulkomaanavun rakentamassa koulussa Mingkamanissa.

Tänään julkistettu raportti kertoo sotarikoksista tarkemmin. Massiivisista ihmisten pakkosiirroista ja tappamisista esimerkiksi ampumalla, hakkaamalla, hirttämällä tai polttamalla elävältä. Lisäksi raportoidaan joukkoraiskauksista ja naisten ja lasten sieppaamisesta pakkotyöhön unohtamatta karjavarkauksia ja ruoka- ja avustustarvikkeiden varastamista.

Huomenna käynnistyy uusi IGAD+ vetoinen rauhanneuvottelukierros, jonka tarkoituksena on seuraavien reilun kolmen viikon aikana neuvotella rauha Etelä-Sudaniin. Toivon koko sydämestäni että tällä neuvottelukierroksella päästäisiin eteenpäin, sillä aikaisemmat kierrokset eivät ole rauhaan johtaneet.

Alussa mainittua pastorien rauhankaravaani voi puolestaa vaikuttaa rauhaan enemmän, sillä Etelä-Sudanissa kirkkojen johtajilla on merkittävä asema ja heitä kuunnellaan, siksi myös Kirkon Ulkomaanapu on kirkkojen rauhanponnisteluissa mukana.

Mutta me kaikki voimme tehdä jotakin Etelä-Sudanin rauhan eteen, sillä nyt on tärkeä tuoda esille suomalaisten järjestöjen tekemää tuloksekasta kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa esimerkiksi allekirjoittamalla vetoomuksen.

Kiirastorstai Garissassa, Pohjois-Keniassa

Tämän päivän tunnelmassa on jotain turhan tuttua, sillä aamuvarhaisesta lähtien on kännykkä ja vähän myöhemmin myös televisio, tuonut tietoja ja kuvia yliopistoon kohdistuneesta terrori-iskusta Garissassa, Pohjois-Keniassa. Tätä kirjoittaessani kuolonuhrien määrä on 147. Reilu puolitoista vuotta sitten tuijotin televisiokuvaa Westgate-kauppakeskukseen kohdistuneesta terrori-iskusta ja mielessä pyöri vain yksi kysmys: Miksi? Sama kysymys on ollut mielessä myös tänään.

Olen itse saanut olla mukana Kirkon Ulkomaanavun rauhantyössä Pohjois-Keniassa ja kuvakin on yhdestä kokoontumista Garissa maakunnan alueelta, jossa kyläpäälliköiden kanssa pohdimme miten voisimme elää rauhassa naapureidemme kanssa ja tämä kysymys on tänään kiirastorstaina ajankohtainen koko Keniassa.

Vaikka sain aamulla helpottavan tiedon, että Garissassa olevat työkaverini ovat turvassa, niin se ei silti poistanut tätä tuskaa siitä, että vajaan 150 nuoren opiskelijan elämä päättyi tänään ja tiedän että monessa perheessä pääsiäisen kärsimyksen sanoma tuli turhankin ajankohtaiseksi.

Mutta voimmeko me tehdä mitään tälläisten tilanteiden välttämiseksi? Kuten työkaverini Aaro Rytkönen kirjoitti jokunen aika sitten artikkelissaan, niin koulutus ehkäisee väkivaltaista ääriajattelua. Ja tämä koskee niin meitä suomalaisia kuin afrikkalaisia. Reilu puoli vuotta sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan koulutuksen ja työllistymismahdollisuuksien puute lisää riskiä liittyä radikaaleihin ääriliikkeisiin.

On tärkeä jatkaa työtä radikalisoitumisen estämiseksi ja tämän työn tulee tapahtua niin Suomessa kuin Keniassa, Somaliassa ja muuallakin. Vain koulutuksen ja työpaikkojen lisäämisellä voidaan vähentää radikalisoitumisen riskiä ja taata turvallisempi tulevaisuus kaikille. Tämä on hyvä tietoa erityisesti näin vaalien alla.

Rauha Turkana ja Pokot -heimojen välille?

Pohjois-Keniassa tehtiin historiaa. Ensimmäisen kerran Turkana ja Pokot -heimojen poliittiset johtajat kokoontuivat rauhankokoukseen ja allekirjoittivat päätöslauselman, joka sisältää konkreettisia tekoja rauhan saavuttamiseksi alueelle.

Kuivassa Pohjois-Keniassa, Ugandan, Etelä-Sudanin ja Etiopian rajavyöhykkeellä asuvat Turkana ja Pokot -heimot. Turkanat ovat pääosin karjankasvattajia ja pokotit karjankasvatuksen lisäksi harjoittavat maanviljelyä. Nämä kaksi heimoa ovat taistelleet keskenään ikimustoisista ajoista lähtien, onhan karjavarkaus osa poikien kasvua mieheksi, mutta viime vuosikymmeninä automaattiaseet ovat tehneet karjavarkauksista entistä raaempia ja kuolonuhrien määrä on kasvanut. Pelkästään tammikuussa erilaisissa aseellisissa konflikteissa kuoli 16 ihmistä.

Kirkon Ulkomaanapu on omalta osaltaan mukana rakentamassa rauhaa näiden kahden sotivan heimon välille. Viikonloppuna järjestettiin ensimmäisen kerran poliittisten johtajien rauhankokous, johon osallistuivat kaikki merkittävät poliittiset johtajat molemmista heinoista. Mukana olivat senaattorit, kuvernöörit, kansanedustajat, paikallispoliitikot ja muut johtavat poliitikot, virkamiehet ja vaikuttajat.

Rauhankokousta on yritetty järjestää aikaisemmin jo monta kertaa, mutta kerta toisensa kokousten järjestelyt ovat epäonnistuneet, sillä ei ole löytynyt riittävän luotettavaa tahoa, joka olisi voinut toimia koollekutsujana. Katolinen kirkko, piispa Koririn johdolla ja Ulkomaanavun tukemana, toimi tällä kertaa koollekutsujana ja kokous oli menestys. Koko päivän kestänyt kokous, jossa molempien heimojen edustajat käyttivät puheenvuoroja ja esityksiä rauhan saavuttamiseksi, päättyi päätöslauselman allekirjoitukseen.

Piispa Korir pitämässä puhetta poliittisille johtajille.

Päätöslauselma sisältää konkreettisia toimia rauhan saamiseksi alueelle. Yksi näkyvä esimerkki on johtajien yhteiset matkan alueella, joka toimii vahvana todistuksena yhteistyöstä ja sovusta. Toinen merkittävä mutta pitkäkestoisempi suunnitelma on lisätä koulujen määrää alueella, sillä yksi syy väkivaltaisuuksien jatkumiseen on vähäinen koulutustaso.

Yleinen ilmapiiri kokouksessa oli luottavainen. Turkanan rauhanlähettilään Emmanuel Imana sanoin "Tämä on ensimmäinen kerta historiassa kun poliittiset johtajat sekä Turkanasta että Pokotista ovat tulleet yhteen keskustelemaan rauhasta ja keinoista rauhan saamiseksi aluueelle."

Vaikka työtä on vielä edessä paljon, niin tästä on hyvä jatkaa.