Viime lauantaina terroristit hyökkäsivät kotikaupunkini kauppakeskukseen. Hyökkäyksessä kuoli ainakin 67 ihmistä, loukkaantuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä, ehkä muutamia satoja. Lisäksi taloudelliset vahingot olivat merkittävät. Mielessä pyörii vain yksi kysymys, että miksi?
Tätä kirjoittaessa Nairobia ja koko maailmaan kauhistuttaneesta terrori-iskusta on kulunut viikko. Viime viikon lauantai oli kaunis päivä, kuten on tänäänkin. Istuimme hyvän ystävämme kanssa pihalla iltapäiväkahvia juoden ja keskustellen Kenian kehitystilanteesta. Yhtäkkiä rauhallisen olon keskeytti puhelinsoitto ja ryntäsimme kaikki tietokoneen ääreen tarkistamaan, oliko huhu Westgate-kauppakeskuksen tilanteesta totta. Ja valitettavasti se oli. Pikaiset puhelinsoitot työkavereille varmistivat sen, että kukaan ei ollut viikonloppua viettämässä Westagen kauppakeskuksessa. Samaan aikaan puhelimeen tulleet kuvat kauppakeskuksen sisältä kertoivat surullista totuutta tapahtumien kulusta. Neljän päivän päästä Kenian poliisi armeijalla vahvistettuna oli saanut kauppakeskuksen hallintaansa, mutta iskun vahingot olivat mittaamattomat. 67 kuollutta, vajaa 200 loukkaantunutta ja suunnattomat taloudelliset vahingot.
En ehkä ole ainoa, joka on tämän viikon aikana miettinyt että miksi? Tähän kaikkeen liittyy lisäksi henkilökohtainen ulottuvuus, sillä hyökkäystä seuranneena yönä meidän kotiimme murtautui neljän aseistetun miehen joukko. Murto oli jo toinen reilun kuukauden sisällä. Pari päivää ennen lomalta paluutamme saimme tiedon, että yön aikana kotiimme oli murtauduttu ja omaisuutta varastettu. Kotiin palattuamme paransimme turvatoimia ja uskoimme että kotimme on turvallinen. Mutta sunnuntaina aamuyöstä havaitsimme, että näin ei ollutkaan. Onneksi kukaan meistä eikä vartijoista loukkaantunut ryöstössä, mutta se oli kova kokemus koko perheelle. Siksi lapset ovat tällä hetkellä Suomessa.
Tätä kaikkea miettiessä ei voi kuin ihmetellä että miksi? Tuskin tähän kysymykseen edes löytyy vastausta mutta sen tiedän, että tekemämme työ köyhyyden poistamiseksi ja rauhan rakentamiseksi on entistä ajankohtaisempaa. Köyhyys lisää levottomuutta ja levottomuus lisää puolestaan köyhyyttä, joten oravanpyörä on valmis.
Se, että köyhä perhe saa koulutettua lapsensa ja tarjottua tulevaisuuden ja toivon työpaikan muodossa perheen nuorille, on osa rauhan rakentamista. Samalla tarvitsemme lisää dialogia eri uskontojen ja heimojen välille, sillä se että tiedämme ja tunnemme toisemme lisää luottamusta. Luottamus lisää puolestaan turvallisuutta. Usein köyhyyden poistaminen ja rauhan rakentaminen voivat olla suuria sanoja mutta käytännössä ne ovat pieniä tekoja. Olen itse kiitollinen että saan olla tässä mukana.
